Minä teen, herään joka aamu seitsemältä ja lopetan työt kahdeksalta illalla. Joka aamu mietin että miksen vain voisi jädä nukkumaan, ikuista unta. Mutta pakko nousta en kelpaa muuten, en riitä.
Kaikki mitä teen on varmasti avuksi tallin omistajalle, mutta koen ja tunnen aina itseni huonoksi. En tee mitään oikein.
Miksen pääse tuosta tuntemuksesta eroon? Miksen vain voi pyytää vapaata.. Olen miettiny paljon mitä tekisin jos saisin vapaata, mihin menisin, sillä eihän minulla ole mitään muuta paikkaa kuin tämä.
Eilen illalla ajattelin että lähden käymää kaupungissa, jossa ennen asuin, moikkaamassa kavereita. Noh, muutamilta kyselin kerkeävätkö näkemään. Mutta vastaus oli sama kuin aina ennekin, ei kerkeä.. Olenko tehnyt jotain väärin kun en kelpaa, minua ei haluta nähä. Ajattelin silti että lähden, tulisipa käytyä jossain. Lopulta löydän kuitenkin itseni istumasta piemässä sohvan nurkassa, tärisemässä ja miettimässä miksi minun pitäisi muka jaksaa tätä, en löydä siihen mitään syytä. Lopulta löydän itseni taas sängystä kaivamassa terät esiin, mitkä minun piti hävittää silloin kun muutin, mutten pystynyt.
Lopulta sain unenpäästä kiinni, mutta kello oli jo lähemmäs kaksi..
Aamu taas samalla kaavalla kuin aina, onko pakko kun en enää jaksa? Nousin silti ja katsoin käsiäni, hymyilin. Miksi nautin näin sairaasta asiasta? Miksen voi lopettaa? En halua, se helpottaa, mutta haluan kuitenkin.
Jospa tämä kuitenkin tästä, löydänhän minäkin joskus sen elämän ilon? Jos vaikka pitäisin vapaata ja kävisin jossain, kyllä sen pitäisi piristää. Tavallaan haluan selvitä tästä, se on pieni hento ääni sisälläni joka sanoo sinä jaksat. Mutta nämä muut äänet, voisivät lähteä pois.
Pahoittelen sekavaa tekstiä..
Kuvahaaste http://edelleen-elossa.blogspot.fi/2013/11/kollaaseja.html jos ehdit :)
VastaaPoistaKiitos haasteetsa ! Pitää yrittää jossain vaiheessa ehtiä :)
PoistaJoo mullakin oli toi hullu työnteko ja osittain on vieläkin. Viime vuonna koulussa tein kaiken pyydetyn ja paljon yli, skippasin tauot ja kun muut olivat menneet, jatkoin keittiöllä töitä. Keksin aina jotakin tekemistä, olipa se sitten tiskaamista tai ylimääräistä leipomista, ihan mitä vaan. Koulusta suoraan menin bussilla 'oikeisiin töihini' joten aamulla lähdin kotoa ennen 7 ja tulin illalla yhdeksän aikaan. Lopulta kuitenkin opettaja huomasi koulussa, etten koskaan lähtenyt keittiöltä tai luokasta tauolle ja se alkoi pakottaa minut siihen. Samoin se myös tuli kanssani syömään, kun huomasi, etten edes syönyt. Se antoi minulle luvan syödä pienemmässä tilassa, kun näki, kuinka minua ahdisti olla ruokalassa. Hän käytti siis omat taukonsa hyvin usein siihen, että istui minun kanssani jossakin keittiön nurkassa ja jutteli niin kauan että rauhoituin edes hetkeksi. Olen siitä äärettömän kiitollinen tuolle opettajalle ja vaikka se ei enää minulle opeta mitään, aina hän pysähtyy käytävällä kysymään kuulumisia.
VastaaPoistaNyt olen oppinut pitämään paremmin taukoja, mutta perfektionismi ei ole hävinnyt mihinkään, pikemminkin vain pahentunut. Kaiken pitää olla täydellistä ja vähän yli. Kokeista ei saa puuttua pilkkuakaan, tai maailma voi romahtaa täysin. Hullua sinänsä, sillä vielä muutama vuosi sitten olin tyytyväinen, jos koe sattui menemään edes läpi :d
Mutta niin kuin sanoit, kyllä se siitä vielä! Koita nyt jaksaa♥ Anteeksi ylipitkä stoori :D
Kuulostaapa tutulta ! Onneksi siellä on tuollainen opettaja, joka jaksaa kuunnella ja ymmärtää ! Ja muutenkin puuttui tilanteeseesi :) oon huomannu itsessäni näiden hevosten kanssa täydellisyyden tavoittelua, mutta ehkä se vielä joskus helpottaa.
Poistaeiköhän me selvitä ! Ja pitkiä kommentteja on mukava lukea :)
Hyvä :)
Poistatoivon sulle hyviä hetkiä. jään seurailemaan.
VastaaPoistaKiitos, samoin itsellesi! :)
Poistakuulostaa tutulta :( Paljon tsemppiä sulle !!
VastaaPoistaKiitos, ja tsemppiä sullekki !
Poista