Hetki jossa voisit olla ikuisesti ..

.. on se kun saat niin hölmön, mutta silti niin rakkaan, karvakorvan (eli siis hevosen :3) kanssa lähteä jäälle painattamaan ♥ Se vapauden tunne mikä siitä tulee, se yhteisymmärrys mikä meiltä löytyy. Se kun tuo rakas hölmöläinen on onnensa kukkuloilla menossa joka paikkaan tutkimaan, on todella innoissaan menossa mutta silti hallinnassa.

Niitä arjen pieniä hyviä hetkiä, mitkä muistuttaa siitä miksi teen tätä :)

Ei nyt sujunut tuo tiuhempi postaamis tahti, mutta ei ole ollut sellaista tunnetta että nyt haluan kirjoittaa, enkä väkisin ala mitään vääntämään. Mutta nyt tuo tunne tuli ! Varmaan johtuen siitä että on mennyt paremmin, asiat menneet eteenpäin, vaikkakin kiirettä on ollut. Onhan nuo huonotkin hetket olleet kokoajan mukana matkassa, mutta olen onnistunut pitämään ne taka alalla. Mutta nyt siihen asiaan mistä halusin tulla kirjoittelemaan.

Olen miettinyt nyt muutamina päivinä asioita, jotka jollakin tapaa vaikeuttavat elämääni. 

Haluaisin kirjoittaa blogia omilla kasvoillani.  

• Mutta pelkään tuttujen kommentteja, sillä harva tietää masennuksestani tai ainakaan ymmärtää sitä miten se minuun vaikuttaa. Olen kuitenkin tätä kulissia ja esi
  tystä pitänyt yllä jo 10 vuotta. Kelpaanko minä muille sellaisena kuin todella olen, sairaana, itsetuhoisena ja surullisena jolla kuitenkin on myös niitä hyviä hetkiä.

Haluaisin käyttää lyhythihaisia ilman häpeää, näyttää arvet jotka muistuttavat taistelusta itseni kanssa.

• Mutta en pysty laskemaan irti siitä häpeästä. Harvat tietävät arvista, pelkään heidän kysymyksiä, katseita. Pelkään menettäväni nämä ihmiset mitä minulla on, entä jos he alkavat vihaamaan minua?

Haluaisin levätä, pitää vapaata. Olla yksin ja oma itseni.

• Mutta silloinhan olen huono, riittämätön. En pysty pyytämään vapaata tai olemaan oma itseni, pelkään etten enää riitä, olen huono. Miksen vain voi päästä eroon näistä peloista?

Mitä te haluaisitte tehdä, mutta pelko estää teitä?

Piiloudu, olethan hullu !

Ajattelin kerrankin tulla kirjoittamaan ihan aiheesta, mikä itseäni ainakin koskettaa ja sunnattomasti ärsyttää !

Te jotka olette sairastaneet sairastatte tai muuten kamppailette masennuksen ja pahan olon kanssa, olette varmasti joutuneet tähän törmäämmän. Eli ihmisiin joiden mielestä masennus, tai muu mielenterveys häiriö on niin hirveä asia ettei siitä saa puhua, koska silloin ihminen leimataan. Itselleni on usein ihmiset sanoneet, ettei kannata huudella tuosta diagnoosista, silloinhan sinut leimataan hulluksi ! Miksi en saisi sanoa? Jos minulla olisi jokin fyysinen sairaus, olisi se iha normaalia, siitä saisi puhua. Mutta psyykkinen sairaus on yhä monille mörkö, tässä asiassa monet ovat vielä vanhoillisia, vaikka asia on valitettavan yleinen myös suomessa. Masennus, skitsofrenia, paniikkihäiriö yms. ovat yhtä lailla sairauksia kuin esim. syöpä. Syövässä syöpäsolut tuhoavat ja vahingoitavat ihmistä, masennuksessa taas ihminen itse tuhoaa itseään pikkuhiljaa. Syöpää siarastavia ei kuitenkaan leimata syöpäläisiksi tai muutenkaan heitä kohtaan ei käyttäydytä sen kummemmin. Itselleni tulee tälläisestä vähättelystä ja häpeilystä sellainen olo että olen huono ihminen, ja sairauteni on oma vikani. Monet puhuvat myös siihen sävyyn kuin sairaus olisi vain teko syy, eli oikeasti hakisin vain huomiota. Mikä ei todellakaan pidä paikkaansa.
Nykyään tulee kyllä ohjelmia mielenterveys häiriöistä, mutta ohjelmat ovat ainakin itselleni sellaisia mitä ei tulisi mieleenkään katsoa. Mutta asia on sellainen että siitä pitäisi puhua, sen pitäisi olla sallittua. Eikä se ole häpeä, ei kenellekkään. Itseäni inhottaa myö tälläiset kommentit mitä usein saan kuulla jos pahasta olosta satun puhumaan, ota itseäsi niskasta kiinni, älä valita vaan tee jotain. Olen monille yrittänyt selittää, että tuollaiset kommentit sattuvat, eivätkä auta. Mutta nämä ihmiset eivät ymmärrä mitään psyykkisistä häiriöistä, heidän mielestään vika on vain minussa ihmisenä, tätä on vaikea muotoilla sanoiksi, mutta ehkä ymmärrätte mitä haen takaa.

Kaikki te jotka sairastatte jotakin psyykkistä sairautta, olette hyviä juuri tuollaisena. Voitte huutaa vaikka koko maailmalle että teillä on psyykkinen sairaus, kenelläkään ei ole oikeutta vähätellä tai hävetä teitä. Muistakaa se !

Tähän asiaan hieman liittyen toivoisin myös kaikilta teiltä jotka tietävät tai näkevät ystävän, tutun, sukulaisen tai ihan kenenvaan voivan pahoi, käyttäytyvän itsetuhoisesti yms. nii auttakaa häntä, puhukaa, kertokaa jollekkin, ihan mitä vaan. Mutta älkää IKINÄ jättäkö yksin. Minut jätettiin aluksi yksin, täysin yksin. Mutta vihdoin eräs kaverini meni kertomaan terkkarille. Vaikka asia ei siitä mihinkään johtanut, niin koin että joku välitti minuta.

Tällä asialla en sitten halua vähätellä ketään, en fyysisistä ongelmista kärsiviä enkä psyykkisistä. Tämä on vain minun mielipiteeni !

Itse en häpeile enää nykyisin asiaa myöntää vaan sanon sen ihmisille suoraan, toivoen että ehkä joku ymmärtää oudon käytökseni joissakin tilanteissa paremmin. On tietysti ihmisä jotka eivät asiasta tiedä, esimerkiksi en mummolleni ole asiasta maininnut sillä tiedän ettei hän sitä ymmärtäisi. Asiaan toki on vaikuttanut myös se etten ole hänen kanssaan paljoa tekemisissä.
Jotkut ymmärtävät ja ovat kiinnostuneita, jotkut eivät välitä ja jotkut häpeävät.

~~~~~

Ajattelin vielä lisätä perään hiukan kuulumisia. Sillä minulla on mennyt nyt ihan ok, olen ollut viiltämättä jo hieman yli viikon, mikä on minulle paljon ! Myös ahdistus ei ole tullut kylään kuin iltaisin, silloin kyllä pahana mutta siitä on selvitty. Onhan noita huonoja hetkiäkin ollut, mutta nyt voin sanoa että menee hyvin ! :)

Mitä teidän uuden vuoden alkuun kuuluu? :)