Muistot, niin kultaiset mutta silti synkät.

Taas niitä hetkiä kun uppoudun selailemaan vanhoja kuvia, ajasta jolloin osasin nauttia, olla iloinen. Joissakin kuvissa välittyy silti se synkkyys ja varjo, mutta silti onnellisuus. Ne kaikki hullut ideat, sekoilut ja seikkailut.
Ne ystävät mitä silloin oli, mihin ne hävisivät? Mihin minä katosin?
Jos olisin tuolloin tiennyt mitä tulevaisuus tuo tullessaan, olisin varmasti luovuttanut. Mutta eihän kukaan osaa ennustaa tulevaa, eihän?

Katselen kuvia ja tajuan, minulta puuttuu ystävät, haluaisin pitää hauskaa, juahaa paskaa ja tehdä kaikkea mitä yhdessä tehdään. Mutta yksin en siihen pysty. Kulutan päiväni aina samalla tavalla, ilman iloa ja hyviä ideoita.

Postailuni on taas ollut todella epäsäännölistä, ja kannan siitäkin huono omaatuntoa. Mutta tällähetkellä yritän hoitaa kaikki sotkut samaan aikaan, joka kuluttaa minut loppuun. Teen kahta työtä, käyn terapiassa ja yritän hoitaa elämääni edes johonkin suuntaan. Mutta nyt olen liian väsynyt kaikkeen, katseesta ni puuttuu ilo, en enää ole se iloinen höpöttäjä.

Haluan vielä kiittää edelliseen postaukseen tulleista kommenteista, olette saaneet hymyn huulilleni, myös niinä heikkoina hetkinä. Olen lukenut kommenttejanne uudelleen ja uudelleen, ja minulle on tullut tunne että joku välittää. Kiitos ♥