Vain hullu kohtaloaan pakenee

Kuukauteen en tainnut postailla, pahoitteluni siitä. Niinkuin jo tuossa lyhyessä postauksessa kerroin olen yrittänyt saada elämääni järjestykseen. Välillä kyllä tuntuu että olen sen sotkenut totaalisesti..
Kaikkihan lähti siitä että olen täysin tuloton, mutta laskujahan sitten kyllä tulee. Hain toimeentulo tukea, jonka sainkin sillä ehdolla että menen työkkäriin. Onneksi tuo B-lasunto kerkesi siiheksi tulla niin ohjasivat sieltä suoraa TYPiin, sinne nyt odottelen kirjettä ja aikaa.

Kävin myös taas lääkärissä tämän painoni takia. Kävin jo aikaisemmin syksyllä, kun painoni romahti kymmenen kiloa kolmessa kuukaudessa ilman selitystä. Minulta otettii paljon eri kokeita, kävin UÄssä yms. Lopulta lääkäri sanoi tekevänsä minulle lähetteen sisätautien polille, sitä ei vaan ikinä kuulunut. Nyt sitten tänään kävin uudelleen asiaa kyselemässä, kun paino taas tippunut (olen kuitenkin 168 pitkä ja painan enää 45,5..) sainkin sitten vastaukseksi että sieltä on tehty jonkun sorttinen lausunto ja he eipäilevät minulla syömishäiriötä. ARVASIN tämän, koska sairastana masennusta niin tottakai minulla on sitten syömishäiriö, eikä mikään somaattinen tekijä. Miksi kuitenkin syön roskaruokaa, suuria määriä kaikkea, en oksenna enkä mitenkään laske kaloreita ymsyms, sekä käyn itse hakemassa apua. Tämä sai taas ihan hyvin veren kiehahtamaan päässäni, mutta kuitenkin mieleeni hiipi ajatus voisinko kuihduttaa itseni pois, kuolla ? Onneksi se tuo ajatus ei ole enää pyörinyt mielessä, varsinkin kun huomasin kuinka paljon minulla lähtee hiuksia.

Nämä kaikki asiat, ja niiden hoito on taas lisännyt ahdistusta rajusti. Olin jo viikon viiltelemättä, mutta sitten homma karkasi taas käsistä. Ja taas, se tunne minkä ne viillot sai aikaan, miksi nautin siitä, vihdoin tunnen jotain. Olen taas miettinyt erilaisia keinoja lopettaa tämä elämä, lopullisesti. Tiedän monia hyvä ja helppoja konsteja. Ennen minulla kävi mielessä ajoittain ajatus, miltä se tuntuu siitä joka minut löytää. Mutta ei enää, en enää jaksa edes välittää. Joulukin oli taas yhtä tuskaa, kävin vanhempieni luona, yritin jutella, mutta taas vain seinät kuuntelivat. En tiedä kuinka kauan jaksan enää taistella, lääkkeitäkin minulla olisi aika paljon, sekä onhan noita rauhotusaineita isot määrät..

Kuitenkin toivon kokoajan että joku tulee minulta kysymään että Hei, miten sulla menee? Ja pakottaa minut kertomaan niinkuin asiat on, mutta ei, kukaan ei näe tämän kuoren ja esityksen läpi. Terapeuttikin sanoi että oletpa energinen, minä joka haluan vain todellisuudessa kuolla.

Yritän palailla mahdollisimman pian, sekä saada tuon tarinani postauksen loppuun. Kiitos teille jotka olette vielä jaksaneet seurailla, vaikka hiljaista on nyt ollut ♥
P.s Ja niitä postaus ideoita saa heitellä, ne voi olla ihan mitä vain !